FANDOM


Birgit Õigemeelin (s. 24.9.1988 Kohila, Viro) musikaalisuus ilmeni hänessä jo lapsena ja 9-vuotiaana Birgit osallistui ensimmäiseen laulukilpailuunsa ”Laulukaruselliin”. Hän on opsikellut yhdeksän vuotta musiikkikoulussa ja myöhemmin teatterikoulussa. Birgitiltä luonnistuu siis hyvin myös musikaalien tähdittäminen.

Birgit ponnahti kertaheitolla julkisuuteen ensimmäisessä Eesti otsib superstaari kilpailussa keväällä 2007, joka on virolainen versio Idols-kilpailusta. Hän voitti tuolloin koko kisan ja sai palkinnoksi levytyssopimuksen. Samana vuonna ilmestyi ensimmäinen single ”Kas tead, mida tähendab”. Birgit ehti olla mukana myös musikaalissa ”Two gentlemen of Verona” sekä valmistella huolellisesti ensimmäistä albumiaan.

Esikoislevy ”Birgit Õigemeel” ilmestyi heti vuodenvaihteen jälkeen. Birgit pääsi mukaan vuoden 2008 Viron euroviisukarsintoihin ja muuten vironkieliselle albumille lisättiin kilpailukappale ”365 days”, joka sijoittui kisassa hienosti kolmanneksi. Birgit on kertonut haluavansa kotimaassaan julkaista äidinkielellään laulettua musiikkia. Saman vuoden jouluksi ilmestyi vielä joululevy ”Ilus aeg”, joka sisälsi muun muassa Birgitin version joululauluklassikosta ”Last christmas”.

Vuonna 2009 oli vuorossa toinen studioalbumi ”Teineteisel pool”, joka sisälsi singlekappaleet ”Moonduja”, ”Kahe vahel” ja ”Eestimaa suvi”. Vuonna 2010 Birgit oli ehdolla neljässä kategoriassa virolaisten musiikkipalkintojen saajaksi ja voitti parhaan naisartistin pystin. Samana vuonna hän tähditti The Sound of music musikaalia ja pyrki jälleen myös Viron euroviisukarsintoihin duettona Koit Toomen kanssa kappaleella ”Põgenen”, mutta he eivät päässeet mukaan. Vuonna 2012 Birgit sen sijaan oli mukana karsinnoissa Violina-yhtyeen kanssa ja heidän kappaleensa ”You’re not alone” sijoittui finaalissa seitsemänneksi.

Birgitillä on yhä monta rautaa tulessa. Hän on osallistunut lukuisiin tv-ohjelmiin ja virolaisiin laulukilpailuihin. Tehnyt useita konserttikiertueita, tuoreimpana 17 konsertin joulukiertue viime vuoden joulukuussa. Maaliskuun alussa Tallinnassa pidetyssä Viron viisukarsinnassa Birgitin balladi ”Et uus saaks alguse” voitti  tiukassa superfinaalissa toiseksi tulleen Grete Paian kappaleen “Päästke noored hinged” vain reilulla 1300 äänellä. Kilpailukappaleen sävellyksen on tehnyt Mihkel Mattisen, joka myös sanoitti kappaleen yhdessä Silvia Soron kanssa.

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki