FANDOM


Carola (oik. Carola Standertskjöld-Liemola, s. 23.3.1941 Helsinki – k. 12.11.1997 Kirkkonummi) aloitti esiintymisensä vuonna 1962 Esa Pethmanin orkesterin solistina. Kiertueet ulottuivat myös Suomen rajojen ulkopuolelle. Ensilevytyksensä "Hava nagilah" Carola teki vuonna 1963. Vuonna 1965 Carola lauloi Suomen euroviisukarsintojen historian ensimmäisen ruotsinkielisen kappaleen "Ge mig en grabb". Suuri kaupallinen läpimurto tapahtui vuonna 1966 kappaleella "Kielletyt leikit". Muita suurimpia hittejä olivat Penkki, puu ja puistotie (cover-versio Monaco 1971 euroviisusta), Rakastan – saavuthan (cover-versio Luxemburg 1972 euroviisusta), Ei aina käy niin kuin haaveillaan (cover-versio James Bond tunnussävelmästä ”You only live twice”), Rakkauden jälkeen, Mä lähden stadiin (duetto Lasse Mårtensonin kanssa), Herrojen kanssa pellonlaidassa.

1970-luvun puolivälissä Carola siirtyi työskentelemään silloisen miehensä Georg Liemolan, joka oli Lasse Liemolan veli, vihannestukussa. 1980-luvulla hän palasi esiintymislavoille jazz-ohjelmistolla. Hän levytti vuonna 1980 Aarno Ranisen tuottaman albumin Maria, Maria ja vuonna 1985 Kassu Halosen tuottaman albumin Sydämeen jäi soimaan blues. 1980-luvun lopulla Carola konsertoi muun muassa UMO:n ja Iiro Rantalan kanssa. Viimeiseksi levytykseksi jäi vuonna 1988 tehty ”Sydämeni jäi Sorrentoon”, joka ilmestyi kokoelmalevyllä Ciao ciao bambina.

Carola ei tehnyt paljoakaan tavallisia tanssikeikkoja, vaan esiintymiset keskittyivät konserttilavoille, televisioon ja yökerhoihin. Carola menehtyi nopeasti edenneeseen Alzheimerin tautiin vuonna 1997.

Carola Suomen euroviisukarsinnoissa:
vuosi kappale sij. huom.
1965 Ge mig en grabb Karsiutui
1966 Meren laulu 7.
1971 Ei koskaan 6. jaettu duetto Aarno Ranisen kanssa

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki