FANDOM


Saksalainen eurodanceyhtye Cascada perustettiin vuonna 2004. Yhtyeen muodostavat brittiläis-saksalainen laulajatar Natalie Horler (kuvissa) sekä DJ Manian (oik. Manuel Reuter) ja Yann Peifer. Natalien laulajanura alkoi jo tytön ollessa 17-vuotias. Hän lauloi studiossa useiden eri tiskijukkien projekteissa, kunnes tapasi DJ Manianin ja Yannin. He julkaisivat Saksassa pienen levy-yhtiön kautta esikoissinglensä ”Miracle”, mutta se ei herättänyt paljoakaan kiinnostusta. Amerikkalainen Robbins Entertainment levymerkki huomasi kuitenkin heidän lahjakkuutensa ja single julkaistiin uudelleen isommalla rotaatiolla.

Kolmas single ”Everytime we touch” (2005) avasi Cascadalle tien hittilistoille. Kappaleen kertosäe oli lainattu Maggien Reillyn vuoden 1992 samannimisestä hitistä. Single myi platinaa molemmin puolin Atlantia. Vuonna 2006 julkaistu albumi “Everytime we touch” myi yli 5 miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti ja poiki toisenkin hitin ”Truly madly deeply”, joka oli puolestaan coveroitu Savage Gardenilta. Vuoden 2007 lopulla ilmestyi toinen albumi ”Perfect day”. Levyn suurin hittisingle oli ”What hurts the most”, joka oli kopioitu amerikkalaiselta kantriyhtyeeltä Rascal Flatts. Cascadan tyyliin kuului alusta lähtien vahvasti lainakappaleet, joissa muiden artistien säveliä lainataan joko kokonaan tai osittain ja muotoillaan uuteen tanssittavaan Cascadamaiseen pakettiin.

Seuraava supermenestys oli luvassa vuonna 2009, kun single ja albumi ”Evacuate the dancefloor” näki päivänvalon. Single nousi Brittilistan ykköseksi ja ohitti mm. juuri edesmenneen Michael Jacksonin ”Man in the mirror”-julkaisun monien yllätykseksi. Yhdysvalloista ja Australiasta tuli platinaa, Kanadasta kaksinkertaista platinaa. Vuonna 2011 julkaistu neljäs albumi ”Original me” menestyi sekin mukavasti, mutta edeltäjänsä kaltaisia megahittejä se ei poikinut. Samalla Cascadan tyyli on muuttunut suurempaa yleisöä miellyttävään popimpaan suuntaan. Vuonna 2012 oli luvassa rytmikäs joululevy ”It’s christmas time”, joka sisälsi uuden näkemyksen mm. Whamin ”Last christmas”-kappaleesta, sekä kokoelmalevy joka jossain päin maailmaa on julkaistu myös samoissa kansissa tuoreimman ”Original me”-pitkäsoiton kanssa.

Kokoelmalevyllä julkaistun uuden kappaleen ”Summer of love” jälkeen Cascada julkaisi loppuvuodesta 2012 uuden singlen ”The rhythm of the night”, joka on lainaa 1990-luvun danceyhtyeeltä Coronalta. 14. Helmikuuta 2013 Cascada voitti Saksan euroviisukarsinnan Unser Song für Malmö kappaleella ”Glorious”. Heti lopputuloksen varmistuttua ilmassa leijui syytöksiä, joiden mukaan ”Glorious” muistuttaisi liikaa viime vuoden euroviisuvoittajaa ”Euphoriaa”. Tutkimusten jälkeen todettiin kuitenkin, että tällä kertaa kyseessä ei ole lainakappale, joten Cascada saattoi turvallisin mielin esittää Saksan edustussävelmän Malmön euroviisufinaalissa 18.5.2013. Edustussävelmän tekemiseen ovat Cascadan Manuel Reuterin ja Yann Peiferin lisäksi osallistuneet heidän vakioyhteistyökumppaninsa ruotsalainen Andres Ballinas (oik. Olsson) sekä hollantilainen Tony Cornelissen.

Cascada albumit:

2006 Everytime we touch
2007 Perfect day
2009 Evacuate the dancefloor
2011 Original me

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki