Eurovision Wiki
Advertisement

DCX yhtye perustettiin vuonna 1997 Joel Kalsin ja Ari Myllymäen toimesta. Tarkoitus oli perustaa eräänlainen kokonaisuus, jonka alaisena kaverukset voisivat julkaista musiikillisia tuotoksiaan. Bändin lisäksi vuosien varrella on puhuttu projektista, kokoonpanosta ja hittitehtaasta. Kyseessä on useamman tekijän konglomeraatti.

Nykyiseen kokoonpanoon kuuluu Joel Kalsi, Olli Lintuniemi ja The Voice of Finland kilpailustakin tuttu laulusolisti Bettina Hammarsten. Yhtyeen edellinen laulusolisti oli Katri Metso. DCX:ltä on ilmestynyt vuonna 2008 yksi albumi "Flying high" sekä vuosien varrella lukuisia singlejulkaisuja.

DCX euroviisuissa:

2012 Erase you

Advertisement