Eurovision Wiki
Advertisement

Eija-Riitta Kantola (s. 6.3.1966 Pori) on koulutukseltaan sairaanhoitaja, voitettuaan vuonna 1992 Seinäjoen tangomarkkinat hän on toiminut päätoimisesti iskelmälaulajana. Vuonna 1988 oli tosin julkaistu pienellä levymerkillä albumi "Samppanjaruusu", jossa Kantola käytti taiteilijanimeä Eijariitta. Uuden menestyksen myötä levy-yhtiö julkaisi levyn uudelleen Eija Kantolan nimellä, mutta levy-yhtiö hävisi oikeustaistelun levyn julkaisuoikeuksista.

Vuonna 1994 Eija Kantola voitti Syksyn Sävel -kilpailun kappaleella "Yön hiljaisuus", jonka oli säveltänyt Eijan silloin aviomies Mika Toivanen. Toivanen sävelsi myös Eijan euroviisuehdokkaan Rakkauden kirja vuonna 1996 ja monia muita kappaleita hänen levyilleen. Myöhemmin pariskunta erosi ja myös musiikillinen yhteistyö päättyi. 2000-luvun alussa Eija kiersi Rakkauden kiertokulku kiertueella yhdessä Anneli Saariston ja Marjorien kanssa, ja kiertueen pohjalta julkaistiin myös pitkäsoitto. Yhteensä Eija Kantola on julkaissut 13 soololevyä, joista kolme on myynyt kultaa.

Eija Kantola euroviisuissa:

1996 Rakkauden kirja

Advertisement