FANDOM


Erkki Liikanen (s. 16.4.1943 Viipuri) on suomalainen viihdetaiteilija, laulaja ja lauluntekijä. Hänen uransa laulusolistina alkoi 1960-luvun alussa ja ensimmäinen levytys ”Hiiri Gonzales” tehtiin vuonna 1962. Kappale oli suomenkielinen versio hitistä ”Speedy Gonzales”. Liikanen tunnettiin myös taitavana rumpalina ja hän soitti rumpuja mm. Erik Lindströmin orkesterissa. Vuosina 1963-1964 hän osallistui solistina Suomen euroviisukarsintoihin. 1970-luvun alkupuolella hän kiersi Aikapommi-yhtyeessä, jonka toisena solistina toimi Kari Tapio . Syksyn Sävel voitto vuonna 1975 kappaleella ”Evakkoreki” laukaisi Liikasen soolouran uusiin ulottuvuuksiin. Yhteensä hän osallistui Syksyn Säveleen kuusi kertaa, joista hän voitti kaksi ja sijoittui kaikilla muilla kerroilla toiseksi humoristisilla ralleillaan. Vuonna 1975 hän osallistui myös euroviisukarsintoihin Seija Simolan kanssa muodostetussa Dans-kokoonpanossa. Monet muistavat Liikasen myös Seura-lehden mainoskasvona. 1990-luvulla meno rauhoittui, mutta esiintymiset jatkuvat edelleen.

Erkki Liikanen euroviisuissa artistina:
vuosi kappale esittäjä
1963 Pimpula vei
1964 Pianonsoittaja
1975 Hei lähde maailmaan Dans
Erkki Liikanen euroviisuissa sanoittajana:
vuosi kappale esittäjä
1975 Hei lähde maailmaan Dans

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki