Fandom

Eurovision Wiki

Suomen karsinta 1996

Ohjattu sivulta Fins 1996

904sivua
tässä wikissä
Add New Page
Keskustelu0 Share

Ajankohta: Lauantai 3.2.1996 klo: 19.00, tulokset klo 21.25

Ylimääräinen tuloslähetys: Maanantai 5.2.1996 klo: 21.00

Kilpailupaikka: Espoon Kulttuurikeskus, Tapiola-sali, Espoo

Juontajat: Nina Honkanen, Minna Pentti

Kapellimestari: Olli Ahvenlahti

Kilpailumenetelmä: Levy-yhtiöiden kanssa tehty yhteistyö (70 sävelmää)

Arvostelu: Puhelinäänestys

Suomi ja Yleisradio oli joutunut CatCatin heikon menestyksen johdosta jättämään vuoden 1995 väliin Eurovision laulukilpailuista. YLE piti tuolloin kuitenkin euroviisuintoa yllä lähettämällä loppukilpailun suorana lähetyksenä ja järjestämällä samalla puhelinäänestyksen Suomen kansan suosikista. Osanottajamaiden lisääntyessä vuonna 1996 putoamisen pelko vain kasvoi ja tänä vuonna järjestettiin vielä ylimääräinen äänestys Oslon loppukilpailuun selviävien maiden kesken. Toinenkin välivuosi olisi siis ollut mahdollinen. Ennen sitä piti kuitenkin valita Suomen ehdokas esikarsintaan.

Tällä kertaa YLE kokeili uutta menetelmää ja sen kummemmin avointa sävellyskilpailua kuin säveltäjien kutsukilpailuakaan ei järjestetty ehdokkaiden löytymiseksi. Kymmenen Suomen karsinnan finalistia valittiin yhteistyössä levy-yhtiöiden kanssa. Noin 70 idean joukosta löytyi varsin keskinkertainen kymmenikkö. Etuna oli, että kappaleet olisi muutenkin julkaistu kaupallisessa tarkoituksessa, mutta vääjäämättä lauluja kuunnellessa tulee tunne, että kukaan ei halunnut parasta ykköshittiään euroviisuihin. Useimmat kappaleista päätyivät artistiensa albumiraidoiksi ja tulokkaiden osalta vähälle huomiolle jääneiksi singleiksi.

YLE keksi myös yhdistää joka keväisen Emma-gaalan euroviisuihin ja kyseisenä lauantai-iltana tuli televiosta kunnon rautaisannos kevyttä musiikkia. Idea oli myös teoriassa toimiva, sillä ensin kuultiin viisuehdokkaat, jonka jälkeen Emma-palkintojen jaon aikana kansa sai äänestää suosikkiaan puhelimitse. Ongelmilta ei kuitenkaan vältytty ja ennen kuin ilta oli ohi, tunnelmat lähentelivät pientä katastrofia.

Kilpailukappaleissa ensin kuultiin uransa aallonpohjaa elävän Einin esitys. ”Bye bye babyn” toinen säveltäjä Kari Salli oli loihtinut Einille ajan hengessä rullaavan iskelmän ”Aina sun luonas”. Einin esitys oli totutun varmaa, mutta kappale kuulosti vain kivalta avaukselta. Ikävä kyllä kappale kuuluikin illan parhaimmistoon. Seuraavana kuultiin Timo Turpeisen yhdessä salaperäisen Lailan kanssa duetoima Jokke Seppälän sävelmä ”Salaisimmat tunteet”. Lailan tarkempi henkilöllisyys on jäänyt mysteeriksi ja kuvaavaa onkin, ettei edes Timo Turpeinen muistanut muutamia vuosia myöhemmin duettokaverinsa sukunimeä. Solistien äänet eivät sointuneet yhteen ja tuloksena oli armoton jumbosija.

Myös kaksi vuotta aikaisemmin karsintoihin osallistunut Rio-yhtye oli muuttanut nimensä Riotiksi, ja kokoonpanokin oli hieman muuttunut. Tyyli ei kuitenkaan ollut muuttunut lainkaan ja ”Pintaa syvemmältä” oli kuin toisinto kahden vuoden takaisesta. Yksi entisen Rion jäsenistä, Timo Niemi, nähtiin hänetkin näissä karsinnoissa, mutta tällä kertaa kilpailevan kappaleen säveltäjänä. Vuoden 1992 tangokuningatar ja vuoden 1994 Syksyn Sävel –voittaja Eija Kantola otti osaa silloisen aviomiehensä Mika Toivasen sävelmällä ”Rakkauden kirja” ja suorittikin yhden illan vahvimmista esityksistä. Toivasen sävelmää syytettiin iltapäivälehdissä heti kisan jälkeen plagiaatiksi George Michaelin hitistä ”Careless whisper” ja tiettyä samankaltaisuutta kappaleiden kertosäkeissä onkin. Eijan rahkeet eivät kuitenkaan riittäneet kuin hopeasijaan.

Edellisvuonna itsensä läpi lyönyt popyhtye Aikakone oli yksi illan kovimmista ennakkosuosikeista, ennen kuin yleisö kuuli heidän kilpailukappaleensa. Iloisella dancemusiikilla suosioon noussut yhtye esittikin euroviisuissa vaisun keskitempopoppiksen ”Ihan hiljaa”, joka päätyi heidän seuraavan levynsä täytekappaleeksi. Singleinä julkaistiin ihan toiset laulut ja ne menestyivät ihan toisella tavalla. Ehkä parhaita kappaleita oli kokeiltu liveyleisön edessä jo Aikakoneen keikoilla ennen euroviisujen sääntöjen määräämää julkaisupäivää?

Romanityttö Jasmine oli niin ikään julkaissut ennen viisuja yhden albumin. Hän päätyi viisuihin sattuman kautta, sillä nyt jo edesmennyt säveltäjä-sanoittaja Timo Niemi oli tehnyt kappaleen ”Niin kaunis on taivas” alun perin Syksyn Sävel –kisaan ja miesartistin esittämäksi. Jasmine valloitti kuitenkin yleisönsä vapautuneella esityksellään ja puhelinäänten vyöry oli ylivoimainen. Voittajakappale julkaistiin myöhemmin tytön ”Soittaja”-albumin uudella painoksella.

”Mukana näissäkin karsinnoissa- Kirka”, totesi illan jähmeä juontajatar Minna Pentti. Eikä mennyt kovin paljon vikaan, sillä Kirka otti osaa euroviisukarsintoihin jo 13. kerran. Ylivoimaisen Suomen ennätyksen haltija Kirka esitti yhteensä karsinnoissamme 22 kappaletta, joista ”Toukokuu” jäi viimeiseksi Kirkan poistuttua keskuudestamme vuonna 2007. Jukka Kuoppamäen tytär Inka Auhagen teki myös lyhyen musiikkiuran Suomessa. Hänen itsensä säveltämä ja sanoittama kappale ”Keinuta mua” ei sekään kuulunut Inkan ainoaksi jääneen albumin parhaimmistoon. Myöhemmin Inka myi Euroopassa tuhansia laulaessaan Sash!:n hitin naisvokaaliosuudet.

Sami-taiteilijanimeä käyttävä liinatukkainen laulajapoika yritti myös ponnahtaa suuren yleisön tietoisuuteen tämän karsinnan kautta. ”Auringonkukka”-kappaleen taso ei kuitenkaan päätä huimannut ja Sami Hintsanen katosi julkisuudesta useiksi vuosiksi, kunnes nousi parrasvaloihin Tartu mikkiin –musiikkiohjelman kaljupäisenä juontajana. Viimeisenä kilpailukappaleena kuultiin Funkykarkurit –yhtyeen reipas popkappale ”Elämän tivoli”. Menevä esitys keräsi mukavasti ääniä ja sijoittui lopulta neljänneksi. 

Lähetystä varjostivat lukuisat ongelmat. Lähetyksessä oli teknisiä häiriöitä ja Eija Kantolan esitys ei näkynyt kotikatsomoihin kokonaan. Kilpailijat paheksuivat myös äänestystä, sillä puhelinlinjat avattiin heti ensimmäisen kappaleen alettua, vaikka lauluja esitettiin yleisölle ensimmäistä kertaa. Kaikkein kummallisinta oli, kun äänestyksen väliaikatietoja näytettiin katsojille vaikka kaikkia lauluja ei oltu vielä edes kuultu. Loppujen lopuksi äänestyslinjat tukkeutuivat niin, että tulosta ei saatu selvittyä saman illan aikana. Yleisö ja artistit olivat raivoissaan. Tuottaja Erkki Pohjanheimon huono maine paheni entisestään, kun hän selvitti lähetyksen lopussa tilannetta viheltävälle yleisölle, ja syytti Suomen kansaa liiallisesta kiinnostuksesta euroviisuja kohtaan. Eikä siinä vielä kaikki, sillä yleisöäänestykseen osallistuneille luvatut palkinnotkin jäivät jakamatta. Arpajaislaki nimittäin kielsi Yleisradiota järjestämästä tavara-arpajaisia, jollaiseksi äänestysfiasko tulkittiin.

Joka tapauksessa äänestysaikaa jatkettiin maanantaiaamuun kello kahdeksaan asti ja tulosten julkistamisen luvattiin tapahtuvan maanantain iltauutisten jälkeen lyhyessä erikoislähetyksessä. Tieto voittajasta oli kuitenkin luettavissa teksti-tv:stä jo ennen tulosohjelmaa, joten jännitettävää ei paljoa ollut. Jasmine ja Timo Niemen kappale ”Niin kaunis on taivas” valittiin edustamaan Suomea 22.3.1996 Genevessä järjestettävään Eurovision laulukilpailun esikarsintaan.


Lopputulokset:

1. Jasmine: Niin kaunis on taivas (67907 ääntä)

2. Eija Kantola: Rakkauden kirja (35969 ääntä)

3. Kirka: Toukokuu (29615 ääntä)

4. Funkykarkurit: Elämän tivoli (23837 ääntä)

5. Aikakone: Ihan hiljaa (23742 ääntä)

6. Inka: Keinuta mua (12599 ääntä)

7. Eini: Aina sun luonas (7285 ääntä)

8. Sami: Auringonkukka (7236 ääntä)

9. Riot: Pintaa syvemmältä (6379 ääntä)

10. Timo Turpeinen & Laila: Salaisimmat tunteet (4465 ääntä)

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki