FANDOM


Ajankohta: Lauantai 14.2.1998 klo: 21.30

Kilpailupaikka: Ylen tv-studio 2, Pasila, Helsinki

Juontajat: Sami Aaltonen, Olga K

Kapellimestari: Olli Ahvenlahti

Kilpailumenetelmä: Avoimen sävellyskilpailun ja säveltäjien kutsukilpailun yhdistelmä

Arvostelumenetelmä: Puhelinäänestyksen, asiantuntijaraadin ja euroviisufaniraadin yhdistelmä

Vuodesta 1993 lähtien Eurovision laulukilpailuissa oli vallinnut käytäntö, että joka vuosi jouduttiin karsimaan kansainväliseen finaaliin pääseviä osanottajia, koska mukaan halusi koko ajan useampia maita. Karsintamenetelmät vaihtelivat melkoisesti, mutta menetelmästä riippumatta Suomi piti vuoden 1994 jälkeen välivuoden joka toinen. Vuonna 1994 CatCatin heikko menestys Dublinin viisuissa pudotti Suomen seuraavan vuoden kisasta. Samoin kävi myös vuonna 1996 kun Jasmine oli puolustamassa Suomen viisumainetta Oslossa. Tässä välissä oli kuitenkin viisuvalta Suomessa vaihtunut ja tuottaja Erkki Pohjanheimo oli poistunut kuvioista. Niinpä vuoden 1998 karsintoihin lähdettiin mukaan tuorein ja innokkain voimin, ja karsinnasta tulikin koko 1990-luvun tasokkain. Helsingissä, Pasilan tv-studiolla kisatussa karsinnassa nähtiin useita yhä tänäpäivänäkin suosittuja artisteja.

Vetovastuu Suomen karsinnan 1998 tuotannosta oli tuottaja Olof Qvickströmillä ja nuorekkaalla K-18-tiimillä, joka järjesti sekä avoimen sävellyskilpailun että kutsui mukaan uuden sukupolven säveltäjiä. Kaikkiaan valikoimaan kuului 189 ehdotusta, joista karsintafinaaliin pääsi yhdeksän sävelmää. Niistä tosin vain kaksi tuli avoimen sävellyskisan kautta, loput seitsemän valittiin kutsuttujen säveltäjien ehdotuksista. Euroviisukarsinnat herättivät jostain syystä mielenkiintoa myös muissa medioissa ja esimerkiksi suositun Ultra Bra yhtyeen säveltäjän Kerkko Koskisen saamaa kutsua puitiin iltapäivälehdessä näyttävästi jo ennen kisaa, vaikka Koskinen ei ollut varma ehtiikö tehdä laulua määräajan puitteissa.

Kisan avasi ainoa euroviisuedustustehtävät jo kokenut parivaljakko, Kaija Kärkinen ja Ile Kallio. Kaija oli vuonna 1991 Suomea edustaessaan vasta uransa alkumetreillä ja viisujen myötä tutustuikin säveltäjä Ile Kallioon. Siitä alkoi heidän musiikillinen yhteistyönsä, joka näiden kuluneiden vuosien aikana olikin saavuttanut suurta suosiota. Viisuihin räätälöity sävelmä ”Maailman laitaan” ei ikävä kyllä kuulunut Kärkinen/Kallio –duon parhaimmistoon. Kappale julkaistiin pian viisujen jälkeen heidän edellisvuoden lopulla ilmestyneen ”Suuri salaisuus”-albuminsa uudella painoksella.

Elena Mady oli ennen viisuja julkaissut pari vähäiselle huomiolle jäänyttä diskopopsingleä, mutta viisukarsintaan hän lähti mukaan 1950-luvun henkisellä balladilla. Aikakoneen jäsenet Maki ja Vera olivat tehneet laulun ”Honeymoon”, jonka kohtaloksi koitui karsinnan toiseksi viimeinen sija. Elena Madyn sooloura ei saanut koskaan todella tuulta purjeisiinsa ja suunniteltu pitkäsoittokin jäi tekemättä. Hän on sittemmin lauleskellut naisvokaaleja mm. Bomfunk MC’sin hittikappaleeseen ”Hypnotic” ja ottanut toistamiseenkin osaa viisukarsintaan. ”Honeymoon” päätyi myöhemmin englanninkielisenä versiona Maki Kolehmaisen toisen suojatin Charlotin albumiraidaksi.

Kolmas kilpailija oli pari vuotta aikaisemmin suosioon noussut Nylon Beat –tyttöduo eli Jonna Kosonen ja Erin Koivisto. Aluksi yhden hitin vitsinä pidetyn Nylon Beatin ura oli kovassa nosteessa. Vuonna 1997 ilmestynyt toinen albumi ”Satasen laina” oli myynyt erinomaisesti ja tytöt olivat Emma-ehdokkaanakin samassa kuussa viisukarsintojen aikaan. Risto Asikaisen kynäilemä ”Umm ma ma” oli kuitenkin erään aikakauden loppu Nylon Beatin uralla, sillä sen jälkeen diskopop vaihtui rockahtavampaan musiikkiin. ”Umm ma ma” ei sopinut enää heidän seuraavana vuonna ilmestyneelle ”Valehtelija”-levylleen, joten se julkaistiin vain singlenä.

Maki Kolehmainen on saanut näihin karsintoihin mukaan myös toisen sävelmänsä. ”Olen luonasi sun” laulun esitti duo Samuli Edelmann ja Sani, joka oli tehnyt myös kappaleen sanat. Tekijätiimi oli siis täsmälleen sama, kuin superhitissä ”Tuhat yötä”. ”Olen luonasi sun” on kasvanut vuosien saatossa pienimuotoiseksi ikivihreäksi, jota hoilotellaan usein vieläkin karaokebaareissa.

Värttinää kaivattiin usein heidän suosionsa huippuhetkinä mukaan euroviisuihin ja nyt se melkein saatiinkin, sillä Värttinän entinen keulahahmo Sari Kaasinen esitti sooloartistina oman kappaleensa ”Mielessäni”. Sarin taustalla nähtiin myös Värttinä-tyyppinen naisryhmä. Sarin jälkeen oli vuorossa yksi kisan kovimmista ennakkosuosikeista, vuoden 1995 tangokuningas Jari Sillanpää. Jari oli useissa lehtihaastatteluissa aina haaveillut edustavansa Suomea Eurovision laulukilpailuissa. Nyt haaveista tuli melkein totta, sillä lopputuloksissa Jari sijoittui hopealle. Mika Toivanen oli säveltänyt Jarille laulelmallisen balladin ”Valkeaa unelmaa”, josta on myös tullut ikimuistoinen hitti ja karaokebaarien suosikki.

Ultra Bran Kerkko Koskinen ehti kuin ehtikin tehdä laulun viisukarsintaan, ja ”Tyttöjen välisestä ystävyydestä”-kappaleesta tuli myös yhtyeelle yksi hitti lisää. Viimeisinä kuultiin avoimen sävellyskisan kautta mukaan päässeet laulut, joiden tekijät olivatkin suurelle yleisölle ne vähiten tunnetut. Toiseksi viimeisenä esiintyi Luka-taiteilijanimeä käyttänyt laulajapoika, jonka esittämä peruspoppis ”Tuun sun luo” sijoittui kaikkien kolmen raadin pisteissä armotta viimeiseksi.

Sen sijaan viimeisenä esiintynyt etnoryhmä Edea hätkähdytti näyttävyydellään. Yhtye oli juuri edellisvuoden lopulla julkaissut ensimmäisen albuminsa. Yhtyeen kaunis laulusolisti Marika Krook oli myös naistenlehtien suosikkiaiheita, sillä hän oli esiintynyt jo musikaalissa ”West side story” sekä vastikään ensi-iltansa saaneen elokuvan ”Ihanat naiset rannalla” toisessa pääosassa. Suomi oli kuitenkin mukana viisujen 1990-luvun etnobuumissa liian myöhään, sillä muotivillitys alkoi olla jo menneen talven lumia. Lisäksi vuosi 1998 oli ensimmäinen, jolloin kansainvälisenkin kisan voittaja valittaisiin Euroopan laajuisella puhelinäänestyksellä, joten taiteellisilla kappaleilla uskottiin olevan huonommat menestymisen mahdollisuudet. Edean jäsenten Alexi Ahoniemen säveltämä ja Tommy Mansikka-ahon sanoittama ”Aava” herätti muutenkin kummastusta kansan keskuudessa, etenkin omituisen sanoituksensa puolesta. Kansahan sijoitti puhelinäänestyksessään kappaleen vasta viidenneksi parhaaksi.

Esitysten jälkeen yleisöllä oli aikaa äänestää suosikkejaan ja väliaikanumeroina tarjoiltiin brittiläistä sopraanoa Sarah Brightmania ja ruotsalaista eurodanceyhtyettä Combayahia. Sitten oli vuorossa jännittävä äänestys, jossa oli kolme yhtä vahvaa tuomaristoa: kansainvälinen asiantuntijaraati, kansainvälinen euroviisufanien muodostama raati sekä Suomen kansan puhelinäänestys. Kaikkien kolmen raadin antamien äänien perusteella ehdokkaat asetettiin paremmuusjärjestykseen ja siten että kunkin raadin ykkössuosikki sai kymmenen pistettä, kakkonen kahdeksan pistettä ja siitä alaspäin seitsemästä yhteen, niin että jokaisen raadin heikoimpana pitämä esitys sai vain yhden pisteen.

Jokaisella raadilla oli myös oma ykkössuosikkinsa. Viisufanit pitivät parhaana Nylon Beatia, Suomen kansa odotetusti Jari Sillanpäätä ja asiantuntijaraati Edeaa. Viisufanien antama kahdeksan pistettä riitti kuitenkin viemään Edean voittoon, sillä Sillanpää ei purrut muihin raateihin. Samaten asiantuntijaraati piti Nylon Beatia toiseksi kehnoimpana, vaikka kansa sijoitti sen kolmanneksi parhaaksi. Aivan aukoton ei tämäkään äänestysmenetelmä ollut, sillä kolmas sija jaettiin kolmen laulun kesken: Nylon Beatin, Ultra Bran ja Sari Kaasisen. Onneksi näin ei käynyt voittajan kohdalla, koska enää ei ollut edes Erkki Pohjanheimoa selvittämässä tilannetta. Lisäksi puhelinäänien läpipääsyssä oli jälleen kerran ongelmia, mutta orastava kohu tyrehdytettiin nopeasti muutamassa sivulauseessa. Eikä sillä varmasti ollut muutenkaan suurta merkitystä, koska äänet muutettiin sijoituspisteiksi.

Kevään 1998 aikana Suomi eli pienimuotoista euroviisujen nousukautta. YLE näytti kevään aikana televisiossa jopa tuoreen viisumuistelo-ohjelman. Edeaa pidettiin puutteistaan huolimatta varteenotettavana edustajana ja Marika Krookia näyttävänä keulakuvanamme. Tuttuun tapaan kaikki alkoi kuitenkin mennä pieleen, kun Edea saapui Birminghamiin.


Lopputulokset:

1. Edea: Aava (23 pist.)

2. Jari Sillanpää: Valkeaa unelmaa (21 pist.)

3. Nylon beat: Umm ma ma (19 pist.)

3. Sari Kaasinen: Mielessäni (19 pist.)

3. Ultra Bra: Tyttöjen välisestä ystävyydestä (19 pist.)

6. Samuli Edelmann & Sani: Olen luonasi sun (14 pist.)

7. Kaija & Ile: Maailman laitaan (11 pist.)

8. Elena Mady: Honeymoon (9 pist.)

9. Luka: Tuun sun luo (3 pist.)

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki