Eurovision Wiki
Advertisement

Hortto Kaalo on suomalainen itäeurooppalaiseen ja ranskalaiseen mustalaismusiikkiin erikoistunut yhtye, joka esiintyy suomen ja romanin kielillä. Sen perustivat vuonna 1969 Feija Åkerlund, Marko Putkonen, Taisto Lundberg ja Heikki Nyman. Heistä Nyman muutti pian perustamisen jälkeen Ruotsiin. Jäsenistä Feija Åkerlund ja Marko Putkonen ovat kuuluneet kokoonpanoon koko ajan, Lundberg ja Ellen Hagert (taiteilijanimeltään Iris Ellen) vaihtelevasti. Yhtyeen romaninkielinen nimi tarkoittaa "tosi tummaa". Taisto Lundberg on tangokuningas Amadeus Lundbergin isä.

Hortto Kaalon ensimmäinen single oli vuonna 1970 ilmestynyt kantaaottava "Miksi ovet ei aukene meille". Yhtyeen kaksi ensimmäistä albumia myivät kultaa. Yhtye esiintyi myös televisiossa. Ensimmäinen viihdesarja oli Tuovi ja Marko Putkosen sekä Reima Nikkisen käsikirjoittama Mustalaiseks olen syntynyt. Yhtye lopetti aktiivikeikkailun 1970-luvun lopulla. Sen jäsenistä Marko Putkonen on tullut tunnetuksi oopperalaulajana. Hortto Kaalolta ilmestyi 1990-luvulla yksi levy. Yhtye on esiintynyt 2000-luvulla satunnaisesti.

Hortto Kaalo euroviisuissa:

1977 Kauan sitten

Advertisement