Eurovision Wiki
Advertisement

Irma Tapio (o.s. Niemi, s. 23.4.1946 Tornio) aloitti julkiset esiintymisensä Markus-sedän lastentunneilla radiossa jo 1950-luvulla. Tapio kuuluu yhtenä jäsenenä yhtyeeseen Pirkan Neidot (muut jäsenet Pirkko-Liisa Lampela, nyk. Tikka; Pirjo Nallikari, nyk. Latvala; Maija Vikman, nyk. Salo). Irma Tapio on laulanut taustalaulajana monilla levytyksillä. Hän on laulanut myös mainos- ja elokuvamusiikkia. Tunnetuimpia näistä ovat "Uuno Turhapuro" -tunnusmusiikki (yhdessä Monica Aspelundin kanssa) sekä Speden elokuvan Noin seitsemän veljestä laulu "Kaikki leikkimöikkelöi ja koikkeloi".

Irma Tapio on laulanut useissa euroviisuissa taustakuorolaisena. Vuonna 1975 hän esiintyi Suomen karsinnassa Dannyn taustalla ja vuonna 1976 Fredin Ystävät -taustayhtyeessä. Vuonna 1978 hän lauloi Pariisissa Seija Simolan taustakuorossa. Vuosina 1983 , 1986 ja 1989 Irma oli Suomen karsintojen taustakuorossa. 

Irma Tapio on vaikuttanut myös lauluyhtye Lasasissa, joka esitti Syksyn sävel -kilpailussa Erik Lindströmin kappaleen "Kumpaa tietä kuljet?" 1971. Yhtyeessä olivat mukana lisäksi Monica Aspelund , Pentti Lasanen ja Martti Metsäketo . Tämän lisäksi Tapio on kuulunut myös lauluyhtye Finnjet Singersiin (Tapio, Maija Hapuoja, Martti Metsäketo ja Pentti Lasanen), joka teki usealla kielellä Finnjet-laivan tunnusmusiikin. 1987 perustettiin Fantastic Four -lauluyhtye (muut jäsenet Marjo-Riitta Kervinen , Martti Metsäketo ja Kai Hyttinen, jonka tilalle 1990 tuli Arto Alaspää), joka taustalaulujen ohella keikkaili Suomen festivaalien lisäksi myös ulkomailla.

Irma Tapio oli lähes parikymmentä vuotta Helsingin Kaupunginteatterin lauluavustajana musikaaleissa. Hän on ollut mukana monissa kuoroissa, mm. Radion Sinfoniakuorossa ja Savonlinnan Oopperakuorossa. Vuodesta 1997 hän on myös toiminut managerina Adiemus Singers -yhtyeelle, joka on esiintynyt ympäri maailmaa Karl Jenkinsin johdolla. Hän on myös toiminut AiA-yhtyeen managerina. The Sixties Blondies (Eeva-Leena Pokela, Kati Borg-Penttilä ja Irma Tapio) esittää 60-luvun "tyttöyhtyemusaa". Irma Tapion tytär Nina Tapio on myös tunnettu laulaja.

Advertisement