FANDOM


Kikka (oik. Kirsi Sirén, o.s. Viilonen, s. 26.10.1964 Tampere – k. 3.12.2005 Tampere) oli suomalainen iskelmälaulaja, joka muistetaan seksikkäästä imagostaan ja vihjailevista lauluistaan. Hän ponnahti julkisuuteen vuonna 1989 hitillään ”Mä haluun viihdyttää”, jonka takaa löytyivät salanimien piilossa työskentelevät säveltäjä Veikko Samuli ja sanoittaja Juha Vainio. Samanniminen esikoisalbumi myi yli 70.000 kpl. Toista albumia ”Kiihkeät tuulet” myytiin vieläkin paremmin. Vuonna 1990 Kikka osallistui Syksyn Sävel kilpailuun ikimuistoisella ”Sukkula Venukseen” kappaleella ja sijoittui kolmanneksi. Kolmas albumi ”Kikka 3” (1991) myi sekin platinaa. Vuonna 1992 Kikka osallistui Suomen euroviisukarsintoihin kappaleella Parhaat puoleni, mutta ei päässyt neljän superfinalistin joukkoon. Kappaleen mukaan nimetty kokoelmalevy myi platinaa. Seuraavatkin levyt ”Käyrä nousemaan” (1993) ja ”Ota vaatteet pois” myivät vielä kultalevyn verran, mutta sen jälkeen Kikka joutui urallaan hieman hakoteille. Hän riitautui levy-yhtiön kanssa ja halusi välillä kokeilla muunkinlaisen musiikin tekemistä. Viimeinen albumi ”Herkut lisukkeineen” julkaistiin vasta vuonna 2000, mutta se ei miellyttänyt enää suurta yleisöä. Vuonna 2005 Kikka menehtyi sydänkohtaukseen ollessaan vasta 41-vuotias.

Kikka euroviisuissa:
1992 Parhaat puoleni

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki