Eurovision Wiki
Advertisement

Leicestershiren kaupungissa syntynyt Molly Smitten-Downes (s. 2.4.1987) ei kuitenkaan ole musiikkimaailmassa täysi untuvikko, vaikka hänen nimensä ei vielä kaikkien eurooppalaisten huulilla porisekaan. Ensimmäiset musikaali-pääroolinsa hän näytteli jo 8-vuotiaana. Mollyn opinnot ovat olleet myös musiikkipainotteiset ja hän on valmistunut musiikkiakatemiasta pianistiksiksi. Vuosina 2005-2010 Molly oli mukana dancemusiikkiprojektissa Stunt, joka saavutti TOP10-listamenestystäkin mashup-biisillään ”Raindrops (Encore une fois)”, jossa oli mukana myös DJ Sash. Samoihin aikoihin hän vieraili myös mm. ruotsalaisen Basshunterin levyllä kappaleessa ”I will learn to love again”.

Vuonna 2011 Molly alkoi kokeilla omia siipiään ja levytti akustisen EP:n ”Fly away with me”. Kappaleella ”Lost generation” hän voitti parhaan biisin sarjan ”levytyssopimuksettomien artistien sarjassa” Live and unsigned gaalassa. Samalla jatkuivat myös feattaukset eri danceprojekteissa, kuten kappaleessa ”Never forget you” yhdessä tuottaja Darren Stylesin kanssa, sekä kappaleessa ”Beneath the lights” yhdessä ruotsalaisen tuottajan Anders Hanssonin kanssa.

Ison-Britannian edustussävelmä 2014  "Children of the universe” on syntynyt yhteistyössä Mollyn ja Anders Hanssonin kanssa. Hansson on tuottanut paljon musiikkia Ruotsissa ja hänen tuottamiaan kappaleita kisannut paikallisissa euroviisukarsinnoissa, Melodifestivalenissa. Hansson-soundia kuullaan mm. Lena Philipssonin kappaleissa ”Dansa i neon” ja ”Det gör ont”, sekä Alcazarin suosikkikappaleissa ”Not a sinner, nor a saint” ja ”Alcastar”. Lisäksi Hansson tuottanut mm. BWO:n ja Agnesin levyjä.

Molly päätyi Britannian edustajaksi, kun hän latasi omia kappaleitaan BBC Introducing palveluun, jonne kuka tahansa voi laittaa musiikkiaan esiteltäväksi. Yleisradioyhtiö BBC:n tuottaja Guy Freeman, joka vastaa Britannian euroviisuprojektista, kuuli Mollyn tuotoksia ja otti häneen yhteyttä. Aluksi Molly oli hämmästynyt ja vastahakoinen, mutta hän päätti ottaa euroviisut uutena haasteena ja tarttui syöttiin.

Advertisement