FANDOM


Nightwish on suomalainen, Kiteeltä kotoisin oleva vuonna 1996 perustettu sinfonista metallia esittävä yhtye. Nightwish on yksi niistä yhtyeistä, jotka 1990-luvun lopulla kehittivät ja nostivat sinfonisen metallin suosioon. Nightwish on menestynein suomalainen yhtye kokonaisuudessaan yli kahdeksan miljoonan levymyynnillään.

Yhtyeen useimmat kappaleet säveltää ja sanoittaa kosketinsoittaja ja yhtyeen johtohahmo Tuomas Holopainen. Nightwishiä nosti tunnettavuuteen etenkin klassisesti koulutettu laulaja Tarja Turunen, joka erotettiin yhtyeestä avoimella kirjeellä lokakuussa 2005 maailmankiertueen päätyttyä Helsingin Hartwall Areenalla. Turusen kanssa Nightwish julkaisi viisi pitkäsoittoa Angels fall first (1997), Oceanborn (1998), Wishmaster (2000), Century child (2002) ja Once (2004). Nightwish löysi puolentoista vuoden julkisen haun jälkeen uuden solistin, ruotsalaisen Anette Olzonin, jonka ensimmäinen pitkäsoitto yhtyeen kanssa on Dark Passion Play (2007). Olzonin viimeiseksi albumiksi yhtyeessä jäi Imaginaerum (2011). Albumista Century Child (2002) lähtien Nightwishin musiikissa on kuultu myös basisti Marco Hietalan ääntä. Lokakuussa 2012 yhtye ilmoitti, että Anette Olzon jättää yhtyeen ja sillä hetkellä sovituille keikoille tulee sijaislaulajaksi Floor Jansen. Myöhemmin Nightwish ilmoitti nettisivuillaan että Jansen on pestattu pysyväksi laulusolistiksi.

Vuonna 2000 Nightwish osallistui Suomen euroviisukarsintaan kappaleella Sleepwalker, mutta asiantuntijatuomaristo torpedoi yhtyeen edustusmatkan. Nightwish voitti puhelinäänestyksen ylivoimaisesti. Säveltäjä Holopainen ei henkilökohtaisesti ole tyytyväinen teokseensa. Hän on todennut ongelman olevan 3-minuuttinen kesto, koska Holopainen on tottunut säveltämään maalailevampaa musiikkia. Kappale on julkaistu vuoden 2000 Wishmaster cd-levyllä bonuskappaleena, ja "Deep silent complete"-singlellä heavyversiona. Holopainen on itse kertonut poistaneensa kappaleen levy-yhtiön ehdottamalta biisilistalta Nightwishin "Highest hopes - The best of Nightwish"-kokoelmalevyltä.

Nightwish euroviisuissa:

2000 Sleepwalker

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki