FANDOM


Romaniassa syntynyt, mutta sittemmin norjalaistunut Ovidiu Cernauteanu alias Ovi (s. 23.8.1974) nousi Norjassa parrasvaloihin vuonna 2006, kun hän osallistui paikallisiin euroviisukarsintoihin kappaleella ”The better side of me”. Silloin tie tyssäsi Siste chansen nimeä kantavaan toisen mahdollisuuden kierrokseen. Vuonna 2009 hän pääsi finaaliin asti kappaleella ”Seven seconds”, mutta ei yltänyt enää neljän parhaan sävelmän joukkoon. Vuotta myöhemmin Ovi yhdisti voimansa Paula Selingin kanssa ja osallistui voittoisasti synnyinmaansa Romanian euroviisukarsintoihin omalla sävellyksellään ”Playing with fire”. Kappale sijoittui kansainvälisessä finaalissa lopulta kolmanneksi, mikä sivusi Romanian parasta sijoitusta vuodelta 2005 jolloin myös Luminita Anghel sijoittui kolmanneksi.

Euroviisumenestyksen jälkeen ilmestyi Ovilta ja Paulalta menestysviisun mukaan nimetty Playing wit fire -albumi, joka sisälsi myös listamenestystä saavuttaneen singlen ”Calling you (Hello, hello)” sekä suositun laulun ”We got something”. Vuonna 2012 Ovi kirjoitti Norjan euroviisukarsintoihin yhdessä ruotsalaisen Thomas G:sonin kanssa kappaleen ”High on love”, jonka esitti Reidun Sæther. 2014 Ovi yhdisti toistamiseen voimansa Paula Selingin kanssa ja edusti uudelleen Romaniaa kappaleella Miracle. Ovi on musikaalinen monilahjakkuus, joka laulamisen ja pianonsoiton lisäksi, kirjoittaa ja tuottaa musiikkia myös toisille artisteille.

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki