FANDOM


Priit Pajusaar (s.6.4.1964) on virolainen säveltäjä.

Pajusaar opiskeli trumpetinsoittoa Tallinnan musiikkigymnaasissa. Tämän jälkeen hän jatkoi Viron Musiikkiakatemiaan, josta hän valmistui kuoronjohtajaksi. Pajusaar on toiminut kapellimestarina Viron oopperassa sekä kuoronjohtajana ja musiikkiopettajana. Vuodesta 1995 alkaen hän on toiminut aktiivisesti kaupallisen musiikkiviihteen parissa.

Vuodesta 1996 Pajusaar on tehnyt säveltäjänä yhteistyötä Glen Pilvren kanssa. Pajusaar ja Pilvre ovat tehneet myös runsaasti yhteistyötä sanoittaja Kaari Sillamaan kanssa. Pajusaar osallistui aktiivisesti Viron euroviisukarsintoihin Eurolauliin säveltäjänä vuosina 1993-2009. Ainoastaan vuonna 2002 häntä ei nähty karsintakappaleiden tekijälistalla. Yhteensä karsintakappaleita on kertynyt 20. Hänen säveltämänsä kappale on edustanut Viroa Eurovision Laulukilpailussa yhteensä neljästi, vuosina 1996, 1999, 2004 ja 2008.

Priit Pajusaar Eurolaul-kilpailussa ja Eurovision laulukilpailussa
vuosi laulu esittäjä Eurolaul-sijoitus Euroviisu-sijoitus
1993 Laulumaa Janika Sillamaa 8.
1994 Unelind Evelin Samuel 6.
1994 Soovide puu Evelin Samuel 8.
1996 Kaelakee hääl Maarja-Liis Ilus & Ivo Linna 1. 5.
1997 Aeg Maarja-Liis Ilus, Hanna-Liina Võsa & Anne Värvimann 7.
1998 Unistus igavesest päevast Evelin Samuel 2.
1998 Andesta Evelin Samuel & Ivo Linna 6.
1999 Diamond of Night Evelin Samuel 1. 6.
2000 Over The Water Blue Evelin Samuel 3.
2001 A Little Chance Kadi Toom 3.
2003 We Are Not Done Kadi Toom 3.
2003 Have A Little Faith Kadi Toom 5.
2004 Turn The Tide Zone & Cardinals 8.
2004 Tii Neiokõsõ 1. semif. 12.
2005 11 Deva Deva Dance & Cardinals 3.
2005 Gotta Go Eha 5.
2006 It Was You Carola Szücs 5.
2006 Mr. Right Meribel Müürsepp 4.
2007 Supreme Nature Deva Deva Dance 9.
2008 Leto svet Kreisiraadio 1. semif. 18.

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki