Eurovision Wiki
Advertisement

Reino Helismaa (alunp. Helenius, s. 12.7.1913 Helsinki – k. 21.1.1965 Helsinki) on tuotteliaimmista suomalaisista sanoittajista ja lisäksi hän on säveltänyt musiikkia, käsikirjoittanut näytelmiä, kuunnelmia ja elokuvia sekä esiintynyt elokuvissa ja kuplettilaulajana. Helismaan sanoituksia on levytetty noin 1500 kpl. Erityisesti hänen yhteistyökumppaneistaan muistetaan säveltäjä Toivo Kärki. Sotien jälkeen Helismaa kiersi maata iltamakiertueilla Tapio Rautavaaran ja Esa Pakarisen kanssa. Ensimmäisen levytyksensä hän teki vuonna 1947. Vuodesta 1948 alkoi Helismaan yhteistyö Toivo Kärjen kanssa, joka jatkui aina hänen kuolemaansa saakka vuoteen 1965. Aluksi Helismaa teki humoristisia kupletteja, joista osan hän esittikin itse, mutta pikkuhiljaa tekstien aiheet muuttuivat monipuolisemmiksi. Tunnetuimpia sanoituksia ovat mm. Sinun silmiesi tähden, Hopeinen kuu, Päivänsäde ja menninkäinen, Meksikon pikajuna sekä Kulkuri ja joutsen. Euroviisukarsinnoissa Helismaa ei ehtinyt olla mukana kuin vuosina 1962-1965, mutta sai tuona aikana karsintoihin kahdeksan sanoitustaan. On huhuttu, että vuoden 1965 voitto olisi annettu kappaleelle Aurinko laskee länteen Reino Helismaan kuoleman kunniaksi, sillä hän oli menehtynyt kolmisen viikkoa aikaisemmin. Kovana tupakoitsijana tunnettu Helismaa kuoli keuhkosyöpään.

Reino Helismaa euroviisuissa:

1962 Pikku rahastaja (es. Marion Rung / Kai Lind)

1963 Kristiina ja minä (es. Lasse Liemola / Matti Heinivaho)

1963 Kaikessa soi blues (es. Lasse Mårtenson / Johnny Forsell)

1964 Tulen jälkeen (es. Iris Rautio)

1964 Rakkauden rikkaus (es. Taisto Tammi)

1965 Aurinko laskee länteen (es. Viktor Klimenko)

1965 Lapin taikarummut (es. Ritva Mustonen)

Advertisement