FANDOM


Saara Aalto (s. 2.5.1987 Oulunsalo) on suomalainen laulajatar, joka myös säveltää omat kappaleensa. Saara on ollut musikaalinen jo lapsesta lähtien. Ensimmäiset omat kappaleensa hän kirjoitti 5-vuotiaana ja pianotunneille hän meni 7-vuotiaana. 11-vuotiaana Saara voitti Kotkan Merilaulukilpailut omalla sävellyksellään. Vuonna 2004 hän edusti Suomen Romaniassa Golden star -festivaaleilla. Samana vuonna hän osallistui ensimmäistä kertaa Suomen euroviisukarsintoihin just-yhtyeen jäsenenä. Vuonna 2007 Saara tuli suurelle yleisölle tutuksi osallistuttuaan Talent Suomi -kilpailuun. Hän esitti kilpailussa omia kappaleitaan ja sijoittui kolmen parhaan joukkoon. Vuonna 2008 Saara lauloi Hanna Marshin taustakuorossa euroviisukarsinnoissa ja vuonna 2009 Riikka oli pääsolistina. Vuonna 2010 hän lähetti euroviisukarsintojen sävellyskilpailuun oman kappaleensa Meant to be, joka ei kuitenkaan päässyt internet-karsinnasta semifinaaleihin. Vuonna 2011 kappale Blessed with love pääsi läpi ja eteni komeasti aina finaalin toiselle sijalle asti. Samana vuonna ilmestyi Saaran samanniminen esikoisalbumi omakustanteena. Jouluksi ilmestyi vielä joululevy ”Enkeleitä – Angels”. Vuonna 2012 Saara kilpaili The Voice of Finland -kilpailun ensimmäisellä tuotantokaudella ja sijoittui toiseksi. Saaran pikkusisko Suvi osallistui Suomen euroviisukarsintojen avoimeen sävellyskilpailuun vuonna 2011 kappaleella We are one, jonka tekemisessä oli mukana Saaran avomies Teemu Roivainen. Nykyään Aalto seurustelee 27-vuotiaan Meri Sopasen kanssa, joka työskentelee hierojana, personal trainerina ja naurujoogaohjaajana. Saara kertoi suhteestaan sosiaalisessa mediassa ja tuli samalla kaapista ulos. Saara on kertonut rakastuvansa ihmisen sieluun eikä sukupuoleen.

Saara Aalto euroviisuissa artistina:
vuosi kappale esittäjä
2004 Dance my heart away Heidi Kyrö & just
2010 Meant to be Saara Aalto
2011 Blessed with love Saara Aalto
Saara Aalto euroviisuissa säveltäjänä ja sanoittajana:
vuosi kappale
2010 Meant to be
2011 Blessed with love

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki