Eurovision Wiki
Advertisement

UUDEN MUSIIKIN KILPAILU 2017

Ajankohta ja kilpailupaikka: Lauantai 28.1.2017 Metro-areena, Espoo

Juontajat: Krista Siegfrids, Nina Lahtinen (green room), Mikko Silvennoinen (selostaja)

Kilpailumenetelmä: Avoin sävellyskilpailu & kutsukilpailu

Arvostelumenetelmä: Puhelinäänestys (50%), Kansainväliset raadit (50%)

Ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2002 Suomen euroviisukarsinta pidettiin yhden illan juttuna. Vuosina 2004-2016 oli aina erilaisia alkukarsintoja ja välivaiheita. Nyt kymmenen kilpailusävelmää nähtiin livenä ensimmäistä kertaa Espoon Metro-areenan lavalla ja saman tien niistä piti yleisön ja kansainvälisten raatien äänestää suosikkinsa voittajaksi yksivaiheisessa äänestyksessä. Kappaleet oli kyllä julkaistu internetissä jo hyvissä ajoin, joten musiikkivideot ja studioversiot olivat halukkaille tulleet tutuiksi. Eurovision laulukilpailuihin Kiovaan edustajaksi valittiin Norma John yhtye kappaleella "Blackbird".

Lopputulokset
artisti kappale raadit yleisö yht. sij.
1 Emma Circle of light 53 53 106 3.
2 Alva Arrows 15 48 63 6.
3 Günther & D'Sanz Love yourself 37 45 82 5.
4 Anni Saikku Reach out for the sun 43 16 59 7.
5 Knucklebone Oscar & The Shangri-La Rubies Caveman 5 13 18 10.
6 Norma John Blackbird 94 88 182 1.
7 Lauri Yrjölä Helppo elämä 43 15 58 8.
8 Club La Persé My little world 21 29 50 9.
9 Zühlke Perfect villain 74 71 145 2.
10 My First Band Paradise 45 52 97 4.
Kansainvälisten raatien pisteet
EST FRA ISL ISR LAT NOR ESP SWE UKR GBR yht.
1 Circle of light 1 12 0 6 2 2 8 10 2 10 53
2 Arrows 8 0 0 1 0 0 2 4 0 0 15
3 Love yourself 0 2 10 2 0 8 0 8 1 6 37
4 Reach out... 0 4 8 12 10 6 1 0 0 2 43
5 Caveman 2 0 1 0 1 0 0 0 0 1 5
6 Blackbird 12 10 12 4 12 10 12 6 4 12 94
7 Helppo elämä 4 1 2 0 4 4 4 12 8 4 43
8 My little world 0 0 4 10 0 0 0 1 6 0 21
9 Perfect villain 6 8 6 8 6 12 10 0 10 8 74
10 Paradise 10 6 0 0 8 1 6 2 12 0 45
Advertisement