Eurovision Wiki
Advertisement
Tapanikansa

Aarne Tapani Kansa (s. 9.3.1949 Hamina) on monipuolinen suomalainen laulaja, jonka ohjelmistoon kuuluu iskelmien lisäksi laulelmia, operettisävelmiä, rock'n'rollia ja diskomusiikkia. Kansa on useimmiten Suomen euroviisukarsintoihin osallistunut artisti, joka ei kuitenkaan koskaan ole päässyt edustamaan Suomea kansainvälisesti. Vuosina 1975-2009 hän esittänyt karsinnoissamme 13 sävelmää, ollen parhaimmillaan kolmannella sijalla vuosina 1983 ja 1985. Kansalla on euroviisutilastossaan myös hieman kyseenalainen ennätys, sillä vuonna 1982 hän esitti Suomen karsinnassa neljä sävelmää, jotka sijoittuivat kymmenen kappaleen joukossa neljälle viimeiselle sijalle. Tosin viimeiselle sijalle jäänyt kappale "Paista päivä" nousi vuosien saatossa kyseisen karsinnan ikimuistoisimmaksi kappaleeksi. Vuoden 2009 Suomen karsinnoissa Tapani Kansan alkukarsintaesitys jäi tv-yleisön mieleen, kun artisti keskeytti esityksensä "Poikki! Poikki!" huudoin. Syyksi hän kertoi, ettei kuullut taustanauhaa hurraavan yleisön alta. Tämä on historian ainoa kerta, kun kilpailija on keskeyttänyt Suomen karsinnassa esityksensä.

Vuonna 1967 uransa aloittanut Kansa on menestynyt paremmin euroviisujen ulkopuolella. Vuoden 1968 läpimurtohitin "Delilah" jälkeen hiteiksi ovat nousseet mm. "R-a-k-a-s", "Äidin pikkupoika" ja "Veikko Nieminen". Hän on julkaissut 35 albumia ja oli Iskelmä-Finlandia-ehdokkaana vuonna 2006.

Tapani Kansa euroviisuissa:

Solistina:

1975 Luonnollisuus

1980 Kun ystävän mä sain

1980 Hyvä on (Tapani Kansa & Satu Pentikäinen)

1981 Sunnuntailapsi

1982 Palaan

1982 Paista päivä

1982 Laulujen maa

1982 Angela

1983 Kadonneen rakkauden unelma

1983 Kun kyynelillä nuottini kastelen

1985 Siksi lauluni soi

1985 Onnellisuus

2009 Rakkautta on, rauhaa ei

Sanoittajana:

1982 Angela

1985 Siksi lauluni soi

2009 Rakkautta on, rauhaa ei

Tapani Kansan kotisivut

Advertisement