Eurovision Wiki
Advertisement

The Jet Set -yhtye syntyi vuonna 2005. R'n'b-, rap-, pop- ja dance-musiikkiin erikoistuneen yhtyeen muodostavat eteläafrikkalais-brittiläinen David Junior Serame sekä venäläissyntyinen, mutta sittemmin puolalaistunut Aleksandra "Sasha" Strunin. Ensisingle "How Many People" kilpaili Puolan vuoden 2006 euroviisukarsinnassa ja sijoittui kolmanneksi. Sopot-festivaaleilla kappaleelle myönnettiin toinen sija. Yhtyeen kollektiivinen nälkä kasvoi syödessä ja yhtye päättikin osallistua myös seuraavan vuoden euroviisukarsintaan, josta voitto viimein irtosi kappaleella "Time To Party" (Aika juhlia). Voittoa edelsi menestyssingle "Just Call Me" sekä kultaa myynyt samaa nimeä kantava albumi.

Ennen Helsingin euroviisuedustusta The Jet Set vieraili muiden delegaatioiden tavoin useissa maissa promootiomielessä. Itse kilpailussa Puola oli arvottu esiintymään viisuhistorian suurimman semifinaalin puolivälissä. Lavaesitykseen oli panostettu tanssilla, burleskilla ja suorasanaisella erotiikalla. Sashan paljastava vesirajamittainen esiintymisasu aiheutti melkoisesti kulmakarvojen kohottelua, sillä neito oli euroviisulavalla vasta 17-vuotias. Paljas pinta ei kuitenkaan aiheuttanut puhelu- ja tekstiviestitulvaa, vaan pistesaldo karttui lähinnä pienehköillä jämäpisteillä. Andorralaisten sekä irlantilaisten puhelinäänestäjäkunta suhtautui Puolan viisuesitykseen myönteisimmin, peräti 10 pisteen verran kumpainenkin. Suomalaisäänestäjiin ketkutuksella ei ollut tehoa. 28 kappaleen joukosta on hankala erottua ja Puolan delegaatio joutuikin tyytymään 14. sijaan, tuloslistan keskivaiheille.

Euroviisumatkan jälkeen The Jet Setin menestys kääntyi hiljalleen laskuun myös Puolan vaativilla musiikkimarkkinoilla. Euroviisusingle "Time To Party" ei kyennyt nousemaan listoille edes kotimaassa eikä seuraavana vuonna ilmestynyt single "The Time of our Life" kyennyt sen parempaan. Yhtye päättikin pistää lopulta pillit pussiin vuonna 2009. Kumpikin osapuoli on sittemmin keskittynyt omaan uraansa. Sasha on julkaissut kolme sangen menestyksekästä albumia. David Junior Seramen julkaisuista sen sijaan ei ole tietoja, vaikka mies tiettävästi musiikin parissa vielä touhuaakin.

Advertisement