Eurovision Wiki
Advertisement
Aikakone

Aikakone yhtyeen muodostavat Sani, Vera, Maki Kolehmainen ja Alex Ojasti. He ponnahtivat menestykseen vuonna 1995 menestyslevyllä "Tähtikaaren taa". Seuraavana vuonna Aikakone oli mukana Suomen euroviisukarsinnoissa kappaleella "Ihan hiljaa". Heidän suurimpia hittejään olivat "Tähtikaaren taa", "Odota", "Alla vaahterapuun" ja "Neiti Groove". 2000-luvun alussa Aikakone lyhensi nimensä muotoon Aika kansainvälisiä markkinoita varten ja he tekivät neljännen albuminsa "Hold me now" englanninkielellä. Vuonna 2002 he osallistuivat myös euroviisukarsintoihin kappaleella "Stay" ja sijoittuivat kolmanneksi. Aikakoneen laulusolisti Sani on osallistunut karsintoihin myös sooloartistina. Yhtyeen hitit säveltänyt Maki Kolehmainen on tehnyt kappaleita euroviisuihin myös muille artisteille ja taustalaulaja Vera on tehnyt sanoituksia. Myös neljäs jäsen Alex Ojasti on osallistunut sanoitusten tekoon. Yhtye on pitänyt välillä taukoja, mutta tehnyt myös uusia tulemisia silloin tällöin. Vuonna 2008 ilmestyi uusiakin lauluja sisältänyt Greatest Hits kokoelma ja Aikakone esiintyi Suomen euroviisukarsintojen väliaikanumerona. Vuonna 2010 ilmestyi uusi levy "Vuosisadan rakkaustarina". Vuonna 2012 he osallistuivat Syksyn Sävel kilpailuun kappaleella "Nirvana".

Aikakone euroviisuissa:

1996 Ihan hiljaa

2002 Stay (nimellä: Aika)

Advertisement