Eurovision Wiki
Register
Advertisement
Arja koriseva1

Arja Koriseva (oik. Koriseva-Karmala, s. 21.4.1965 Toivakka) tunnetaan vuoden 1989 Tangokuningattarena ja suosittuna iskelmä- ja tv-tähtenä. Tangomarkkinoiden voiton myötä Arja sai uralleen lentävän lähdön ja vuonna 1990 julkaistu esikoisalbumi myi tuplaplatinaa. Seuraavana vuonna hänet nähtiin Suomen euroviisukarsinnoissa peräti kahden kappaleen esittäjänä. Enkelin silmin kappaleesta, jonka sävelsi Matti Puurtinen, on tullut yksi Arjan uran tunnetuimmista. Seuraavana vuonna Arja esitti Chris Owenin sävellyksen Huomiseen ja vuonna 1993 Arja oli yksi karsintoihimme kutsutuista neljästä naisartistista. Vuonna 2004 Arja teki paluun euroviisukarsintoihin ja lauloi ruotsalaisen Thomas G:sonin säveltämän englanninkielisen kappaleen Till the end of time. Arja Koriseva on uransa aikana julkaissut 19 pitkäsoittoa, joista 7 on myynyt kultaa, neljä platinaa ja yksi tuplaplatinaa.

Arja Koriseva euroviisuissa:

1991 Enkelin silmin

1991 Molto presto

1992 Huomiseen

1993 Vain taivas yksin tietää

1993 Sulta laulun sain

2004 Till the end of time

Arja Korisevan kotisivut

Advertisement