Eurovision Wiki
Advertisement
Jennie

Jennie (oik. Jennie Storbacka) on musiikin sekatyöläinen, joka sooloartistina tuli suuremman yleisön tietoisuuteen vuoden 2005 euroviisukarsinnoissa. Hän valloitti monet sydämet pop-kappaleella "Kiss me" ja sijoittui lopulta karsintafinaalissa kolmanneksi. Yleisradio kutsui Jennien seuraavana vuonna suoraan mukaan karsintoihin ja hän esitti muiden artistien tavoin kaksi kappaletta alkukarsinnoissa, joista "Take me higher" eteni finaaliin. Tämän lisäksi Jennie nähtiin samana vuonna yhtenä jäsenenä varta vasten euroviisukarsintoihin kootussa Safe Six -ryhmässä, jonka nokkamiehenä toimi Gary Revel jr. Vuonna 2006 Jennieltä ilmestyi sooloalbumi "Connected", joka sisältää kaikki kolme sooloeuroviisua. Vuonna 2015 Jennie nähtiin The Voice of Finlandin neljännellä tuotantokaudella, jossa hän eteni aina viimeiseen live-finaaliin asti Michael Monroen tiimin jäsenenä.

Vuonna 2016 Jennie julkaisi ensimmäisen suomenkielisen singlen omalla nimellään.

Jennie euroviisuissa:

2005 Kiss me

2006 Take me higher

2006 Look at your love

2006 Livin' it up (Safe Six)

2006 I can't wait (Safe Six)

Muu diskografia

2005 Something missing (mukana På vårt vis -levyllä)

2016 Tuntuu kun (single)

Advertisement