Eurovision Wiki
Advertisement
Katrihelena

Katri Helena (oik. Kalaoja, os. Koistinen, s. 17.8.1945 Tohmajärvi) on yksi Suomen tunnetuimmista ja valovoimaisimmista naisartisteista. Hän on laulanut Suomen euroviisukarsinnoissa seitsemän sävelmää ja edustanut Suomea Eurovision laulukilpailuissa kahdesti 1979 ja 1993. Ensimmäisen kerran Katri Helena otti osaa karsintoihin skandaalinkäryisenä vuonna 1965, jolloin Suomen kansa olisi halunnut letkajenkan "Minne tuuli kuljettaa" edustamaan Suomea. Katri Helenan euroviisu-ura oli myös menestyksekäs, sillä hän sijoittui karsinnoissa aina kolmen parhaan joukkoon jos mukaan ei lasketa vuoden 1993 toista kilpailukappaletta "Viesti" joka sijoittui viidenneksi.

Katri Helenan ura alkoi vuonna 1963 levyllä "Poikien kuvat", mutta vasta seuraavana vuonna julkaistu "Puhelinlangat laulaa" oli menestys. Sen jälkeen hän on levyttänyt yli 440 laulua, julkaissut 45 albumia ja kokoelmaa ja myynyt n. 1,5 miljoonaa äänitettä. Katri Helenan tunnetuimpia hittejä ovat Syysunelma, Mun sydämeni tänne jää, Lintu ja lapsi, Vasten auringon siltaa ja Anna mulle tähtitaivas.

Katri Helena euroviisuissa:

Solistina:

1965 Minne tuuli kuljettaa

1969 Maailman pihamaat

1972 Sua rakastan

1978 Ystävä

1979 Katson sineen taivaan

1993 Tule luo

1993 Viesti

Sanoittajana:

1978 Ystävä

Katri Helenan kotisivut

Advertisement