FANDOM


Paljasjalkainen san marinolainen Valentina Monetta (s. 1.3.1975) teki viisuhistoriaa olemalla ensimmäinen artisti sitten legendaarisen Lys Assian (Sveitsi 1956, 1957, 1958), joka on edustanut kotimaataan euroviisuissa kolmena peräkkäisenä vuonna. Vielä historiallisempaa on, että myös Valentinan esittämät kolme kappaletta ovat kaikki saman miehen – Ralph Siegelin – säveltämiä.

Vuonna 2012 Valentina ihastutti ja vihastutti meitä huomiota herättäneellä kappaleellaan ”The Social network song (Uh Oh Oh)”. Alun perinhän laulu tunnettiin nimellä ”Facebook (Uh Oh Oh)”, mutta koska viisusäännöt kieltävät tuotenimet sanoituksissa, jouduttiin kappaleen tekstiä muuttamaan. Vuonna 2013 esitetyssä, italiankielisessä ”Crisalide (Vola)”-kappaleessa aseet olivat täysin erilaiset. Poissa olivat Facebook-laulun leikkisyys ja kepeys, ja tilalle oli otettu suurta draamaa ja tunteen paloa. Tämänkertainen kappale ”Maybe” on lähempänä tuota jälkimmäistä, vaikka kyseessä onkin perinteisempi ja englanninkielellä esitetty balladi.

Valentina syntyi Italian ympäröimässä San Marinon kääpiövaltiossa perheen toisena lapsena. Lapsuutensa hän vietti San Marinossa, mutta lukioaikoina opiskeli myös Italian puolella. Lukion jälkeen opinnot jatkuivat Italiassa musiikin ja tanssin parissa. Vuodesta 1995 lähtien Valentina on esiintynyt aktiivisesti monissa paikallisissa kokoonpanoissa ja musiikkityylien kirjo on ollut laaja. Hänen äänensä taipuu jazzista italialiaisiin melodioihin ja r’n’b:sta poppiin. Kun San Marino osallistui ensimmäistä kertaa Eurovision laulukilpailuihin vuonna 2008, tarjosi Valentina myös kappaletta edustustehtäviin, mutta silloin San Marinon yleisradio valitsi edustajaksi Miodio-yhtyeen.

Ensimmäisen albuminsa ”Il mio gioco preferito” Valentina julkaisi vasta vuonna 2011. Hän oli aktiivisesti mukana myös säveltämässä ja sanoittamassa levyn kappaleita. Soitannasta vastasi Valentinan taustayhtyeenäkin toimiva My Funky Valentine. Vuonna 2013 ilmestyi toinen pitkäsoitto ”La storia di Valentina Monetta”, joka enemmänkin kokoelma aikaisemmin singlenä julkaistuista lauluista. Tänä keväänä julkaisunsa saa Valentinan kolmas, kokonaan uutta musiikkia sisältävä pitkäsoitto ”Sensibilitá”, jonka kappaleista puolet on Ralph Siegelin käsialaa ja puolet Valentinan omia.

Ralph Siegel (s. 30.9.1945 München) ei puolestaan paljon esittelyjä euroviisuihmisille kaipaa. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 40 vuotta hänen ensimmäisestä euroviisuedustussävelmästään. Vuonna 1974 Ireen Sheer lauloi Luxemburgin väreissä kappaleen ”Bye bye I love you”. Vuonna 1982 Siegelin sävellys ”Ein bisschen Frieden” toi Saksalle ensimmäinen euroviisuvoiton ja lisäksi vuosina 1980, 1981 ja 1987 niillä on sijoituttu toiseksi, ja vuosina 1994 ja 1999 kolmanneksi. Kaiken kaikkiaan Valentina Monettan ”Maybe” on 22. Ralph Siegelin kansainvälisellä euroviisuestradilla kuultava sävelmä. Niiden lisäksi Siegel on säveltänyt yli 2000 levytettyä kappaletta.

Viidettä kertaa Eurovision laulukilpailuihin osallistuva San Marino ei vielä ole kertaakaan yltänyt finaaliin asti. Tilastot ovat kuitenkin olleet nousujohteisia, sillä ensimmäisen vuoden 2008 osallistumisen viimeisen sijan jälkeen, San Marino on ollut semifinaalissaan sijoilla 16, 14 sekä viime vuonna peräti sijalla 11. Nähtäväksi jää pystyykö Valentina tällä kertaa vihdoinkin laulamaan San Marinon finaaliin asti.

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki