Eurovision Wiki
Advertisement

Ajankohta: 3. helmikuuta 2001

Kilpailupaikka: ETV-studiot

Juontajat: Marko Reikop ja Elektra

Arvostelu: 8-henkinen kansainvälinen raati, euroviisupisteet 3-12

Vuoden 2001 Eurolaul-kilpailun finaaliin osallistui kahdeksan kappaletta. Esiraati oli valinnut finalistit 80 ehdokkaan joukosta. Ensimmäistä kertaa kilpailun historiassa finaalissa ei kuultu yhtäkään vironkielistä kappaletta, mikä aiheutti lehdistössä polemiikkia.[1]

Jokaista esitystä edelsi lyhyt esittelyvideo eli postikortti, jonka aikana säveltäjät kertoivat kappaleesta. Kilpailukappaleiden jälkeen väliaikanumerona nähtiin edellisen vuoden euroviisuedustaja Ines, joka esitti edustuskappaleensa "Once in a lifetime" sekä uunituoreita hittejään.[1]

Esityksiä tuomaroi kahdeksanhenkinen kansainvälinen raati, joka oli saanut jo ennalta nähtäväksi videot kaikista esityksistä. Jokainen raatilainen toimitti pisteensä omasta kotimaastaan.[1]

Tuomaristo valitsi kilpailun voittajaksi Tanel Padarin ja Dave Bentonin muodostaman duon kappaleella "Everybody". Kyseinen esitys oli myös televisiokatsojien suosikki. Puhelinäänestyksellä ei ollut vaikutusta voittajan valintaan.[2]

Tuomaristosta suurin osa oli ollut aiemmin tavalla tai toisella mukana Eurovision laulukilpailussa. Raadin jäseninä toimivat Anders Berglund (Ruotsi), Manfred Witt (Saksa), Moshe Datz (Israel), Linda Martin (Irlanti), Marlain Angelides (Kypros), Michael Leggo (Iso-Britannia), Jørgen Olsen (Tanska) ja Björgvin Halldórsson (Islanti).[2]

laulu sävellys / sanat esittäjä pisteet sija
Life Is a Beautiful Word Sven Lõhmus Soul Control 60 5.
Sounds of the Sea Kersti Kuusk, Imre Sooäär / Imre Sooäär Iris 62 4.
The Right Way Maian Kärmas Maian Kärmas 51 6.
Cat Story Hillar Vimberg Hillar Vimberg 29 8,
A Little Chance Priit Pajusaar, Glen Pilvre / Maian Kärmas Kadi Toom 64 3.
Smile Risto Lau r, Kristiina-Maria Laur Yvetta Raid 31 7.
Everybody Ivar Must, Maian Kärmas Dave Benton, Tanel Padar & 2 XL 77 1.
Someday Jüri Salumäe, Kelli U ustani Liisi Koikson 66 2.
Viron karsinta 2001 - tulokset
laulu SE DE IL IE CY GB DK IS yht. sija
1 10 5 8 10 5 6 10 6 60 5.
2 5 6 6 7 10 12 6 10 62 4.
3 7 7 7 5 8 4 8 5 51 6.
4 4 3 5 3 3 3 5 3 29 8.
5 6 8 10 8 6 7 12 7 64 3.
6 3 4 3 4 4 5 4 4 31 7.
7 12 12 12 6 12 8 3 12 77 1.
8 8 10 4 12 7 10 7 8 66 2.
  1. 1,0 1,1 1,2 EuroSong News No. 74/75. Tobias Larsson. (2001)
  2. 2,0 2,1 Pihlamägi, Gambaccini, Rice & Brown: Eurovisioon läbi aastate. (1998, 1999, 2002)
Advertisement